Lääkärit jotka kouluttavat toiminnallisista häiriöistä
Alkuun toteamme, että tämä ei ole maalittamista eikä kiusaamista, tämä on julkisessa virassa toimivien lääkäreiden toiminnan kritisoimista. Lääkärit joiden toimintaa kritisoimme toimivat julkisesti, mm. mediassa, seminaareissa ja koulutuksissa. Julkisen terveydenhuollon lääkärit toimivat virkavastuulla.
Lääkärit jotka kouluttavat toiminnallisista häiriöistä
Suomessa toimii pieni, mutta äänekäs lääkäreiden joukko, jotka itsepintaisesti yrittävät taistella valtavirtaa vastaan omiin toiminnallisten häiriöiden hypoteeseihinsa pohjautuen. Kyseiset lääkärit toimivat HUS kuntayhtymän palveluksessa.
Lue tästä mikä on tämä Suomeen rantautunut "toiminnallinen häiriö"-konsepti?
HUS:n lääkärit Helena Liira, Markku Sainio ja Risto Vataja ovat toiminnallisten häiriöiden ”ilosanoman” suurimmat levittäjät.
Risto Vataja on ollut yksi Toiminnallisten häiriöiden -poliklinikan perustajista ja hän häärii edelleen aktiivisesti taustalla. Risto on monen pallin mies(oletettu), eli hän toimii kaiken muun lisäksi niin Valviran asiantuntijalääkärinä, kuin Vakuutusoikeuden asiantuntijana.
Long covid -klinikan ylilääkäri Helena Liira toimi aiemmin Toiminnallisten häiriöiden -klinikan ylilääkärinä. Helena puuhailee myös tutkimuspuolella, tutkien mm. maksullisen Gupta metodin vaikutusta ja lisäksi hän levittää toiminnallisten häiriöiden ilosanomaa Lääkärilehden lääkäritoimituksen puheenjohtajana.
Markku Sainio toimii Toiminnallisten häiriöiden -klinikan ylilääkärinä. Hän toimii myös osa-aikaisena lääketieteellisenä neuvonantajana Potilasvakuutuskeskuksessa ( potilasvahinkolain mukaisesti) ja iloisesti hymyillen kouluttaa terveydenhuoltoa uskomushoidoista.
Viimeisimpänä tempauksenaan edellä mainittu kolmikko järjestivät HUS:ssa kansainvälisen Long Covid -symposiumin “Navigating the unknown: Exploring realities and best practices on Long Covid”.
Lue täältä kuinka HUSin Long Covid -symposiumissa mielipiteet ohittivat tieteen
Kansanedustajat pyytävät selvitystä Husin järjestämästä long covid -symposiumista: ”Potentiaalisesti laajaa haittaa aiheuttava ja potilasturvallisuuden vaarantava”
Kansanedustajien mukaan on vastuutonta järjestää laajalle lääkäriyleisölle tarkoitettu koulutus, jossa annetaan näkyvyyttä uskomuksiin perustuville hoitomuodoille.
Mediuutiset uutisoivat 28.3.2023 symposiumin herättäneen myös poliitikot.
Mikä on motiivi potilaiden jatkuvalle kiusaamiselle?
ME-media on pohtinut, että kuinka muutaman lääkärin annetaan käyttäytyä tuolla tavalla? Miksi kyseiset lääkärit tahtovat aiheuttaa potilaille vuodesta toiseen pahaa mieltä ja hidastaa käyttäytymisellään potilaiden kuntoutumista? Kuka tästä kaikesta hyötyy?
Lue täältä 16 potilaan avointa palautetta Toiminnallisten häiriöiden -poliklinikalle
Eikö olisi niin potilaiden kuin lääkäreidenkin kannalta parasta lopettaa koko toiminnallisten häiriöiden klinikka ja miettiä kunnolliset, toimivat hoitopolut potilaille? Tämä vuosia jatkunut vääntö ei edistä potilaiden tilannetta millään tavoin Suomessa.
Lue täältä miksi toiminnallinen häiriö hypoteesi ei koske ME/CFS sairautta
Kuva: UNSPLASH
ME-media on ME-potilaiden oma yhteinen media. Kaikki julkaisut ovat ME-potilaiden yhteistyöllä tehtyjä.