Suomi on ottanut ykkössijan ME-potilaiden ihmisoikeuksien polkemisessa!

Suomi on ottanut ykkössijan ME-potilaiden ihmisoikeuksien polkemisessa!


Koska tämä hulluus loppuu?
Taas on yksi ME-tautia sairastava nuori on viety kotoaan lastensuojelun toimesta.

ME-media on kirjoittanut aiemmin jo näistä järkyttävistä lastensuojelun ylilyönneistä täällä ja täällä.

Tällä kertaa lasun uhri on 13-vuotias Aada. Hän on sairastanut ME-tautia kolmen vuoden ajan, mutta sinnikkäästi yrittänyt tehdä koulutehtäviä ja elää elämäänsä sairauden ehdoilla.

ME-media haastatteli Suomen lääketieteellisen ME/CFS-yhdistyksen varapuheenjohtaja Tuuliaa aiheesta.
"Epäilen, että tilanteet ovat kärjistyneet tähän pisteeseen, koska Suomessa ei ole ajankohtaista käsitystä sairauden luonteesta, eikä siitä kuinka invalidisoivasta sairaudesta on kyse. Myös siinä esiintyy valtavia puutteita, kuinka sairautta tulisi hoitaa ja mikä potilaalle on parhaaksi. Lisäksi lastensuojelun yleisesti heikko tilanne on mahdollistanut kyseiset tapahtumat. 

Virheelliset käsitykset ja oletukset ovat johtaneet lapsipotilaiden vanhempien syyttelyyn ja virheellisiin päätöksiin. Lain kriteerit kiireellisen sijoituksen osalta eivät ole täyttyneet näissä tapauksissa. 

Maissa, joissa ME/CFS:ää tutkitaan aktiivisesti ja, joissa sairauden tunnettavuus on parempi ei huostaanottoja yleensä tapahdu. Esimerkiksi Briteissä on tullut Tymes trust-järjestölle  jopa 230 yhteydenottoa, joissa vanhempia on syytetty ME.tä sairastavien lastensa vahingoittamisesta ja kaikki syytteet osoittautuivat lopulta paikkansapitämättömiksi.

Linja, joka Suomessa on nyt selvästi valittu, on huolestuttava ja potilaiden kannalta vaarallinen. Suomi on ottanut ykkössijan ME-potilaiden ihmisoikeuksien polkemisessa."

Koska tämä hulluus loppuu, mikä taho pystyy laittamaan pisteen tälle kaikelle?


Kuva: UNPLASH

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------

ME/CFS on liitetty vuonna 1969 WHO:n ICD-tautiluokitukseen neurologiseksi sairaudeksi.

ME lyhenne sanoista Myalgic Encephalomyelitis
CFS lyhenne sanoista Chronic Fatigue Syndrome

Suomessa tunnetaan nimillä ME-tauti, ME/CFS, Myalginen enkefalomyeliitti, Krooninen väsymysoireyhtymä tai viruksen jälkeinen väsymysoireyhtymä.